Uuno... Tämän ponin ei todellakaan pitänyt päätyä minun omistukseeni. Ei sillä, että katuisin sen hankintaa! En todellakaan! Uuno on minun paras ystäväni.
Olin ystäveni kanssa Ranskassa lomailemassa, kun Uuno kirjaimellisesti käveli meitä vastaan. Olimme menossa tutustumaan Selle Francaiseja kasvattavaan valtavaan tallikompleksiin. Astuessamme metallisista kaariovista sisään tallipihaan, Uuno käveli samalla ovenavauksella ulos. Pieni, lihaksikas, hyvinvoivan näköinen ja ennenkaikkea suloinen poni tarpoi tarmokkaasti hiekalla. Ystäväni kysyi kehnonlaisella ranskallaan ponia taluttaneelta mieheltä mihin ponia oltiin viemässä. Me kaikki, etenkin minä hätkähdimme miehen vastatessa teuraaksi, poni oli kuulemma ollut jo pitkään myynnissä ja sitäkin pidempään sille ei ollut ollut mitään käyttöä.
Ihmettelin, ja ihmettelen yhä, miten poni saattoi olla niin hienossa lihaksessa jos sille ei ollut käyttöä. Sitten minulla hetkellisesti pimahti ja totesin ääneen (suomeksi): "Minä ostan sen!". Ystäväni katsoivat minua kuin sairasta ja pudistelivat päätään. Ponia taluttanut mies ei tietenkään ymmärtänyt, toistin saman englanniksi ja kun vieläkään emme kyenneet kommunikoimaan takeltelin jotain sen suuntaista ranskaksi. Miehen suupielet kipusivat hiljalleen korviin. Hän ojensi liinan pään minulle ja kutsui täyttämään papereita. Kodista tai mistään ei kyselty sitten mitään. Ilmeisesti siellä oltiin jo aika epätoivoisia Uunon suhteen. No mutta, Suomeen palatessamme omistin ponin. Pienen ja pippurisen ponin jolta löytyi potentiaalia ja energiaa vaikka ja mihin. Ponin, jolle minulla ei olisi minkäänlaista karsinapaikkaa, varusteen varustetta, rehuja, saatika tulevaisuutta... Ponin jolle minulla ei ollut yhtikäs mitään. Tarina kuulostaa moneen korvaan melko uskomattomalta, siltä se minustakin tuntuu. Menneet ovat kuitenkin menneitä, ja juuri nyt Uuno ja minä olemme erottamattomat. Kaikki kääntyi loppujen lopuksi parhain päin, kuten yleensä.
Uuno on aina ollut eteenpäinpyrkivä ja reipas, sekä kärsimätön. Sillä on upeat, ilmavat liikkeet ja mainio hyppytekniikka, ongelmana on vain se, että poni harvemmin malttaa keskittyä niitä esittelemään. Mielellään poni vain painaisi menemään kovaa ja korkelta sellaista kyytiä, että ei ole tosikaan. Itseluottamusta ponilta ei myöskään puutu ja omatoiminen se on vähän liiankin kanssa. Jos Uunolta kysyttäisiin, niin ratsastajalla voisi yhtä lailla heittää vesilintua.
Sileällä Uunon ainoa onglma on tuo kärsimättömyys. Hienot liikkeethän sillä on, mutta useimmiten malttamattoman ponin kouluväännöt menevät vain sähläämiseksi jalkojen kanssa, liian vauhdikkaasti. Uuno juoksee avuilta karkuun heti tilaisuuden tulle, viskoo päätänsä ja vääntää kavionsa ties minkälaisiin solmuihin. Kun ponin jalat ja aivokapasiteetin saa saateltue selvemmille vesille, ja myös pitää oiottuina saa kyllä yksinkertaiset tehtävät sujumaan oikeastaan loistavasti! Hermostuessaan Uuno lähtee usein joko kiihdyttämään vauhtia entisestään tai keventämään peräänsä. Haastava tapaushan se koulukentillä on, sitä ei kenenkään käy kieltäminen.
Esteillä Uuno on elementissään. Jokaisesta puomikasasta mennään yli, ei sillä korkeudella niinkään merkitystä. Ratsastajalle ei oikein muuta tekemistä jää kuin pysytellä kyydissä, ja kertoa mitä hypätään seuraavaksi. Pidättelemään tai muutenkaan työstämään ei oikeastaan kannata jäädä, siitä poni vetää usein herneen nenään: "Helvetin kuustoista! Anna nyt mä hoidan, kun kyllä mä osaan!" voisi kuvitella kuuluvan Uunon suusta. Tietysti tilannetta yritetään koko ajan työstää eteenpäin, jotta saataisiin radoista taspainoisempia ja poni paremmin hallintaan.
Maastoon Uunon kanssa ei kannata lähteä yksin. Poni saattaa singahtaa hetkenä minä hyvänsä, mihin suuntaan tahansa säikkyessään jotakin. Muutenkaan Uunon kanssa rennoista maastolenkeistä ei ole tietoakaan. Aina se vaan menee siihen jännittämiseen ja ponin pidättelyyn, vaikka todellisuudessa Uunokin rentoutuu useimmiten heti saatuaan vähän ohjaa. Lujaahan se saattaa mennä, mutta se riski on usein vain yksinkertaisesti kohdattava.
Uuno on opetettu myös ajolle, ja kärryjen edessä poni on varsinaisessa elementissään! Ratsastaessa ilmenevästä kärsimättömyydestä ja kiireisyydestä ei ole tietoakaan, vaan ruuna lönkyttelee menemään rauhallisesti varmoin askelin, jopa liiankin hitaasti, niin että sitä täytyy välistä huomauttaa raipalla. Kärryjä vetäessään Uuno todellakin tietää mitä tekee. Tasaisessa kyydissä on ihana istua, eikä tarvitse pelätä mitään!
Sileällä Uunon ainoa onglma on tuo kärsimättömyys. Hienot liikkeethän sillä on, mutta useimmiten malttamattoman ponin kouluväännöt menevät vain sähläämiseksi jalkojen kanssa, liian vauhdikkaasti. Uuno juoksee avuilta karkuun heti tilaisuuden tulle, viskoo päätänsä ja vääntää kavionsa ties minkälaisiin solmuihin. Kun ponin jalat ja aivokapasiteetin saa saateltue selvemmille vesille, ja myös pitää oiottuina saa kyllä yksinkertaiset tehtävät sujumaan oikeastaan loistavasti! Hermostuessaan Uuno lähtee usein joko kiihdyttämään vauhtia entisestään tai keventämään peräänsä. Haastava tapaushan se koulukentillä on, sitä ei kenenkään käy kieltäminen.
Esteillä Uuno on elementissään. Jokaisesta puomikasasta mennään yli, ei sillä korkeudella niinkään merkitystä. Ratsastajalle ei oikein muuta tekemistä jää kuin pysytellä kyydissä, ja kertoa mitä hypätään seuraavaksi. Pidättelemään tai muutenkaan työstämään ei oikeastaan kannata jäädä, siitä poni vetää usein herneen nenään: "Helvetin kuustoista! Anna nyt mä hoidan, kun kyllä mä osaan!" voisi kuvitella kuuluvan Uunon suusta. Tietysti tilannetta yritetään koko ajan työstää eteenpäin, jotta saataisiin radoista taspainoisempia ja poni paremmin hallintaan.
Maastoon Uunon kanssa ei kannata lähteä yksin. Poni saattaa singahtaa hetkenä minä hyvänsä, mihin suuntaan tahansa säikkyessään jotakin. Muutenkaan Uunon kanssa rennoista maastolenkeistä ei ole tietoakaan. Aina se vaan menee siihen jännittämiseen ja ponin pidättelyyn, vaikka todellisuudessa Uunokin rentoutuu useimmiten heti saatuaan vähän ohjaa. Lujaahan se saattaa mennä, mutta se riski on usein vain yksinkertaisesti kohdattava.
Uuno on opetettu myös ajolle, ja kärryjen edessä poni on varsinaisessa elementissään! Ratsastaessa ilmenevästä kärsimättömyydestä ja kiireisyydestä ei ole tietoakaan, vaan ruuna lönkyttelee menemään rauhallisesti varmoin askelin, jopa liiankin hitaasti, niin että sitä täytyy välistä huomauttaa raipalla. Kärryjä vetäessään Uuno todellakin tietää mitä tekee. Tasaisessa kyydissä on ihana istua, eikä tarvitse pelätä mitään!
Tämä on virtuaalihevonen // This is a sim-game horse
Kaikki kuvat (C) ransu.kuvat.fi
Kaikki kuvat (C) ransu.kuvat.fi